Author: maisamiisa
Title: I guess I like you
Genre: angst, fluffy
Rating: PG
Pairing: muaha Frikey
Disclaimer: en omista gerrua, ränksiä enkä mikesia.
A/N: oivoi. tästä piti tulla angstimpaa mut ei sit. joooo. oli kivaa. osallistuu kolme ikärajaa-haasteeseen ja on suoraa jatkoa ficeille Siellä on taivas ja So damn weak. moi. aika paljo dialogia terve. nimestä syyttäkää vain ja ainoastaan mua, mielikuvitus koki julman kuoleman kirveen avustuksella.
"Mikey?"
"Mitä?"
"Mitä sulle kuuluu?" mä kysyn arasti ja vilkaisen Mikeyyn, joka istuu mun edeessä, sen jalat on ristissä ja se valuttelee sormiensa lomasta hiekkaa. Poika ei vastaa hetkeen mitään, mutta kun mä ojennan kättäni kömpelösti sitä kohti, hipaisen sen polvea kömpelösti, se vastaa.
"Ihan hyvää mulle kuuluu."
"Mitä sulle oikeesti kuuluu?" mä kysyn ja ojennan taas kättäni. Mikey antaa mun koskettaa sen jalkaa, mutta kun mä yritän tarttua sen käteen, se huitaisee mun käden pois.
"Ei mitään ihmeellistä." Mä en tiedä, pitäisikö mun uskoa vai ei, mutta mä päätän luottaa siihen, että se ei valehtele mulle. Mä jätän käteni sen polvelle, en tiedä, mihin muuallekaan mä sen laitttaisin. Mikey ei hätistä mua kauemmaksi.
"Miten Gerard?"
"Anna olla, jooko?" Mikey nostaa katseensa muhu, ja mä en pysty lukemaan sen ilmettä. "Antaa nyt olla vaan."
"Jos sä niin haluat", mä sanon harkittuani hetken. "Kerrot jos huvittaa."
"Joo joo." Mikey vaikenee taas.
Me istutaan pidemmän aikaa ihan hiljaa, mä pidän kättäni edelleen sen polvella ja katson maahan, ja se ei liikahdakaan. Mä en tiedä, mitä pirua mun pitäisi tehdä, mutta Mikey pelastaa mut sen miettimiseltä ja ojentaa molemmat kätensä mua kohti.
"Anna hali, jooko?" Mikey ojentaa odottavasti käsiään, joiden peittona sillä on mustat, pitkät hihat. Mä en epäröi yhtään, vaikka tiedän näyttäväni vähintäänkin hintiltä, vaan kumarrun pitkälle eteenpäin ja halaan poikaa. Se kiertää tiukasti kätensä mun ympärilleni, niin kuin ei koskaan aikoisi päästää musta irti, eikä mulla ole mitään sitä vastaan. Mä voisin upota pojan syliin vaikka ikuisuudeksi, valvoa, että se ei tee itselleen mitään. Mä en voi kuitenkaan ympärivuorokautisesti vahtia sitä, eikä mun oikeastaan kuulukaan; mä näen, että se ei pidä tästä tilanteesta, se kärsii. En mä halua, että se kärsii, mutta en mä myöskään halua enää ikinä nähdä sen kättä sellaisessa kunnossa kuin se on.
"Mikey?" mä kuiskaan sen korvaan.
"Mmmh?" se äännähtää epäselvästi, ehkä siksi, että sen kasvot nojaavat mun olkapäähäni.
"Ethän sä ole lähdössä mihinkään?"
"Siis lähtemässä tästä vai tarkoitatsä…?"
"Tarkoitan mä, siis… mä en halua, että sä koskaan, ikinä, milloinkaan jätät mua mihinkään… yksin."
"En mä ole jättämässä sua yhtään mihinkään", Mikey rauhoittelee mua ja silittää mun selkääni hellästi. "Ei sun tarvitse olla yksin, jos sä et halua."
"Oikeasti?"
"No kuule ihan varmasti."
"Ihan sata prosenttia?"
"Kyllä kyllä. Frank hei."
"Mitä?" Mikey nostaa päänsä mun olalta ja katsoo mua silmiin, se istuu suorana ja mä olen nojautunut halaamaan sitä, joten se katsoo pakostikin alaspäin. Sen silmät hymyilevät mulle, hailakan ruskeasta voi löytää niin paljon tunnetta, että heikompaa hirvittää. Mä tuijotan sitä kulmat koholla, ja se tuijottaa takaisin. Aurinko paistaa suoraan sen pään takaa niin, että mun on pakko siristellä silmiä. Se hetki vain jatkuu ja jatkuu, Mikey pitää mua sylissään, mun kädet on sen ympärillä ja mä katson sitä ylöspäin.
"Frank."
"Mikey."
"Arvaa mitä."
"No?"
"Mä..." Mikey aloittaa, muttei saa lausettaan loppuun, se pysähtyy miettimään, mitä sanoisi. Mä katson sitä suoraan silmiin, se sulkee ne, ei halua katsoa mua.
"Saanko mä näyttää sulle? Mitä mä yritän sanoa?"
"No näytä." Mikey pitää silmiään kiinni ja vetää syvään henkeä. Sitten se kumartuu lähemmäs mua, sen huulet hipaisevat mun huulia ensin kokeilevasti, mutta se löytää jostain lisää rohkeutta ja painaa huulensa mun huulille kunnolla. Järkytykseltäni ja yllätykseltäni mä en pysty tekemään yhtään mitään, mä tuijotan silmät avonaisina Mikeya, joka vetäytyy nopeasti ja yrittää karata mun otteesta, mutta mä roikun tiukasti sen vyötäröllä.
"Mitä toi nyt oli?" mä kysyn kummeksuen Mikeylta. Se katsoo häpeillen poispäin musta, puiston toiselle reunalle, ja yrittää taas livahtaa mun otteesta, mutta mä roikun tiukasti siinä kiinni.
"Ei mitään. Anteeks."
"Jestas, Mikey, sä pussasit mua ja sanot ettei mitään?"
"Joo niin pussasin eikä yhtään mitään."
"Mikey, ootsä joku hintti vai?"
"En."
"Mitä toi sitten oli?"
"En mä tiiä. Sori."
"Mikey... mikset sä kerro mulle?"
"Mitä?"
"Sä tiiät, mitä toi oli, mutta et kerro mulle!"
"Niin tiiän."
"Mikset sä kerro?"
"Sä friikkaisit siitä ihan täysillä."
"Tässäkin on jo paljon ainesta friikkaamiseen, joten tuskin mä kauheasti enempää."
"No Frank, mitä sä sanoisit jos mä sanoisin että mä olen ihastunut suhun?"
"...vau", mä sanon hiljaa. "Ootsä?"
"Entä jos olenkin?"
"Ei mitään, en mä varmaan sanoisi mitään."
"No, Frank, mä olen ihastunut suhun."
"Ai jaa."
"Sä sanoit jo jotain."
"Hups." Mikey hiljenee vaivautuneena, enkä mä päästä siitä irti vieläkään. Onko Mikey joku homo? Tykkääkö se pojista? Häiritseekö se mua oikeastaan? Ei.
"Sä olet ihan hiljaa", se huomauttaa mulle.
"Juurihan mä sanoin, etten mä sanoisi mitään."
"Sua häiritsee."
"Eipäs oikeastaan", mä vastaan totuudenmukaisesti. Mua ei todellakaan häiritse, että Mikey pitää musta enemmän kuin kaverina, ja se saa mut pelkäämään entistä enemmän lähinnä itseäni. Mitä tää on? Eikö kaiken järjen mukaan mun pitäisi ainakin kavahtaa kauemmas ja esittää, etten kuullut sitä, kun Mikey sanoi tykkäävänsä musta? Mutta ei, sen sijaan että mä olisin järkevä, mä roikun edelleen pojan päällä. Mulla on ihan omituinen olo.
"Mikey?"
"Mitä?"
"Haluatsä pussata mua?"
"Mitää?"
"Haluatsä pussata mua?" mä kysyn ja hymyilen ylöspäin pojalle. "Koska… no joo. Mä haluan kokeilla, miltä se tuntuu. Sillai. Kyllä sä tiedät."
"Ehkä joo."
"Mutta, haluatsä?"
"Joo."
"Pussaa mua."
"En."
"Mikset?"
"Koska… siis, Frank, et sä… sä olet normaali."
"Selitä normaali."
"Sä… et tykkää musta niin kuin mä susta. Se on normaalia."
"Kuka niin sanoi?" mä hymyilen vihjailevasti. "Entä jos tykkään?"
"No tykkäätkö?"
"En mä tiedä. Just siksi mä haluan, että sä pussaat mua, että mä saisin niin kuin… selvyyden itselleni. Tai jotain."
"Ahaa." Mikey ei näytä tajuavan, mutta ei sitä kai kiinnostakaan tajuta. Ihan sama. Se kumartuu kuitenkin varovasti lähemmäksi mua, painaa huulensa mun huulille. Hassua, tää on toka suukko mun elämäni aikana, ja ensimmäisen mä sain juuri äsken. Mikey tuntuu hyvältä, tutulta, mä osasin arvata, miltä se tuntuu, ja ennen kaikkea mä haluan olla siinä, sen sylissä.
Title: I guess I like you
Genre: angst, fluffy
Rating: PG
Pairing: muaha Frikey
Disclaimer: en omista gerrua, ränksiä enkä mikesia.
A/N: oivoi. tästä piti tulla angstimpaa mut ei sit. joooo. oli kivaa. osallistuu kolme ikärajaa-haasteeseen ja on suoraa jatkoa ficeille Siellä on taivas ja So damn weak. moi. aika paljo dialogia terve. nimestä syyttäkää vain ja ainoastaan mua, mielikuvitus koki julman kuoleman kirveen avustuksella.
"Mikey?"
"Mitä?"
"Mitä sulle kuuluu?" mä kysyn arasti ja vilkaisen Mikeyyn, joka istuu mun edeessä, sen jalat on ristissä ja se valuttelee sormiensa lomasta hiekkaa. Poika ei vastaa hetkeen mitään, mutta kun mä ojennan kättäni kömpelösti sitä kohti, hipaisen sen polvea kömpelösti, se vastaa.
"Ihan hyvää mulle kuuluu."
"Mitä sulle oikeesti kuuluu?" mä kysyn ja ojennan taas kättäni. Mikey antaa mun koskettaa sen jalkaa, mutta kun mä yritän tarttua sen käteen, se huitaisee mun käden pois.
"Ei mitään ihmeellistä." Mä en tiedä, pitäisikö mun uskoa vai ei, mutta mä päätän luottaa siihen, että se ei valehtele mulle. Mä jätän käteni sen polvelle, en tiedä, mihin muuallekaan mä sen laitttaisin. Mikey ei hätistä mua kauemmaksi.
"Miten Gerard?"
"Anna olla, jooko?" Mikey nostaa katseensa muhu, ja mä en pysty lukemaan sen ilmettä. "Antaa nyt olla vaan."
"Jos sä niin haluat", mä sanon harkittuani hetken. "Kerrot jos huvittaa."
"Joo joo." Mikey vaikenee taas.
Me istutaan pidemmän aikaa ihan hiljaa, mä pidän kättäni edelleen sen polvella ja katson maahan, ja se ei liikahdakaan. Mä en tiedä, mitä pirua mun pitäisi tehdä, mutta Mikey pelastaa mut sen miettimiseltä ja ojentaa molemmat kätensä mua kohti.
"Anna hali, jooko?" Mikey ojentaa odottavasti käsiään, joiden peittona sillä on mustat, pitkät hihat. Mä en epäröi yhtään, vaikka tiedän näyttäväni vähintäänkin hintiltä, vaan kumarrun pitkälle eteenpäin ja halaan poikaa. Se kiertää tiukasti kätensä mun ympärilleni, niin kuin ei koskaan aikoisi päästää musta irti, eikä mulla ole mitään sitä vastaan. Mä voisin upota pojan syliin vaikka ikuisuudeksi, valvoa, että se ei tee itselleen mitään. Mä en voi kuitenkaan ympärivuorokautisesti vahtia sitä, eikä mun oikeastaan kuulukaan; mä näen, että se ei pidä tästä tilanteesta, se kärsii. En mä halua, että se kärsii, mutta en mä myöskään halua enää ikinä nähdä sen kättä sellaisessa kunnossa kuin se on.
"Mikey?" mä kuiskaan sen korvaan.
"Mmmh?" se äännähtää epäselvästi, ehkä siksi, että sen kasvot nojaavat mun olkapäähäni.
"Ethän sä ole lähdössä mihinkään?"
"Siis lähtemässä tästä vai tarkoitatsä…?"
"Tarkoitan mä, siis… mä en halua, että sä koskaan, ikinä, milloinkaan jätät mua mihinkään… yksin."
"En mä ole jättämässä sua yhtään mihinkään", Mikey rauhoittelee mua ja silittää mun selkääni hellästi. "Ei sun tarvitse olla yksin, jos sä et halua."
"Oikeasti?"
"No kuule ihan varmasti."
"Ihan sata prosenttia?"
"Kyllä kyllä. Frank hei."
"Mitä?" Mikey nostaa päänsä mun olalta ja katsoo mua silmiin, se istuu suorana ja mä olen nojautunut halaamaan sitä, joten se katsoo pakostikin alaspäin. Sen silmät hymyilevät mulle, hailakan ruskeasta voi löytää niin paljon tunnetta, että heikompaa hirvittää. Mä tuijotan sitä kulmat koholla, ja se tuijottaa takaisin. Aurinko paistaa suoraan sen pään takaa niin, että mun on pakko siristellä silmiä. Se hetki vain jatkuu ja jatkuu, Mikey pitää mua sylissään, mun kädet on sen ympärillä ja mä katson sitä ylöspäin.
"Frank."
"Mikey."
"Arvaa mitä."
"No?"
"Mä..." Mikey aloittaa, muttei saa lausettaan loppuun, se pysähtyy miettimään, mitä sanoisi. Mä katson sitä suoraan silmiin, se sulkee ne, ei halua katsoa mua.
"Saanko mä näyttää sulle? Mitä mä yritän sanoa?"
"No näytä." Mikey pitää silmiään kiinni ja vetää syvään henkeä. Sitten se kumartuu lähemmäs mua, sen huulet hipaisevat mun huulia ensin kokeilevasti, mutta se löytää jostain lisää rohkeutta ja painaa huulensa mun huulille kunnolla. Järkytykseltäni ja yllätykseltäni mä en pysty tekemään yhtään mitään, mä tuijotan silmät avonaisina Mikeya, joka vetäytyy nopeasti ja yrittää karata mun otteesta, mutta mä roikun tiukasti sen vyötäröllä.
"Mitä toi nyt oli?" mä kysyn kummeksuen Mikeylta. Se katsoo häpeillen poispäin musta, puiston toiselle reunalle, ja yrittää taas livahtaa mun otteesta, mutta mä roikun tiukasti siinä kiinni.
"Ei mitään. Anteeks."
"Jestas, Mikey, sä pussasit mua ja sanot ettei mitään?"
"Joo niin pussasin eikä yhtään mitään."
"Mikey, ootsä joku hintti vai?"
"En."
"Mitä toi sitten oli?"
"En mä tiiä. Sori."
"Mikey... mikset sä kerro mulle?"
"Mitä?"
"Sä tiiät, mitä toi oli, mutta et kerro mulle!"
"Niin tiiän."
"Mikset sä kerro?"
"Sä friikkaisit siitä ihan täysillä."
"Tässäkin on jo paljon ainesta friikkaamiseen, joten tuskin mä kauheasti enempää."
"No Frank, mitä sä sanoisit jos mä sanoisin että mä olen ihastunut suhun?"
"...vau", mä sanon hiljaa. "Ootsä?"
"Entä jos olenkin?"
"Ei mitään, en mä varmaan sanoisi mitään."
"No, Frank, mä olen ihastunut suhun."
"Ai jaa."
"Sä sanoit jo jotain."
"Hups." Mikey hiljenee vaivautuneena, enkä mä päästä siitä irti vieläkään. Onko Mikey joku homo? Tykkääkö se pojista? Häiritseekö se mua oikeastaan? Ei.
"Sä olet ihan hiljaa", se huomauttaa mulle.
"Juurihan mä sanoin, etten mä sanoisi mitään."
"Sua häiritsee."
"Eipäs oikeastaan", mä vastaan totuudenmukaisesti. Mua ei todellakaan häiritse, että Mikey pitää musta enemmän kuin kaverina, ja se saa mut pelkäämään entistä enemmän lähinnä itseäni. Mitä tää on? Eikö kaiken järjen mukaan mun pitäisi ainakin kavahtaa kauemmas ja esittää, etten kuullut sitä, kun Mikey sanoi tykkäävänsä musta? Mutta ei, sen sijaan että mä olisin järkevä, mä roikun edelleen pojan päällä. Mulla on ihan omituinen olo.
"Mikey?"
"Mitä?"
"Haluatsä pussata mua?"
"Mitää?"
"Haluatsä pussata mua?" mä kysyn ja hymyilen ylöspäin pojalle. "Koska… no joo. Mä haluan kokeilla, miltä se tuntuu. Sillai. Kyllä sä tiedät."
"Ehkä joo."
"Mutta, haluatsä?"
"Joo."
"Pussaa mua."
"En."
"Mikset?"
"Koska… siis, Frank, et sä… sä olet normaali."
"Selitä normaali."
"Sä… et tykkää musta niin kuin mä susta. Se on normaalia."
"Kuka niin sanoi?" mä hymyilen vihjailevasti. "Entä jos tykkään?"
"No tykkäätkö?"
"En mä tiedä. Just siksi mä haluan, että sä pussaat mua, että mä saisin niin kuin… selvyyden itselleni. Tai jotain."
"Ahaa." Mikey ei näytä tajuavan, mutta ei sitä kai kiinnostakaan tajuta. Ihan sama. Se kumartuu kuitenkin varovasti lähemmäksi mua, painaa huulensa mun huulille. Hassua, tää on toka suukko mun elämäni aikana, ja ensimmäisen mä sain juuri äsken. Mikey tuntuu hyvältä, tutulta, mä osasin arvata, miltä se tuntuu, ja ennen kaikkea mä haluan olla siinä, sen sylissä.
"No?"
"Mitä no?"
"Selviskö sun ajatukset?"
"Eipä oikein."
"Ei se haittaa."
"Mutta kyllä mä tiedän yhden asian."
"No minkä?"
"Mä taidan tykätä susta samalla tavalla."
"Mitä no?"
"Selviskö sun ajatukset?"
"Eipä oikein."
"Ei se haittaa."
"Mutta kyllä mä tiedän yhden asian."
"No minkä?"
"Mä taidan tykätä susta samalla tavalla."
Kommentit