Title: It’s cold tonight (Aiden – It’s cold tonight)
Author: maisamiisa
Genre: ehkä joku pienen pieni pwp, angstia ehkä jossain määrin, emt. teinislashia.
Pairing: wiL Francis/Nick Wiggins
Rating: PG-13 (mietin pitkään, pistäisinkö PG-13 vai R, mutta päädyin matalampaan)
Fandom: Aiden (omg)
Disclaimer: en omista herroja, enkä mitään muutakaan. Seattle nyt on Seattle ja noi bussit siellä on oikeastikin, Alki Beachille pääsee noilla ^^

A/N: hittolainen, kun oli taas kivaa. Tuli vaan alkukantainen halu kirjottaa jtn Aidenista, ne kuitenkin pelasti meidät julmalta jäätymiskuolemalta talvileiril n_n jipii.

Veri maistuu suussa vahvana, mutta mä en välitä. Mä puren hampaita yhteen, etten sylkisi kirosanoja niiden kusipäiden kasvoille, etten hyppäisi niiden kurkkuun ja kuristaisi niitä kengännauhoillani. Mä en sano yhtään mitään, mutta kun yksi niistä tulee lähemmäs, mä sylkäisen sen naamalle. Sitä mun ei olisi todellakaan kannattanut tehdä, sillä mä saan taas treenata juoksunopeuttani. Mitä väliä.

Mun jalat takovat maata, puoliksi räjähtäneet tennarit, ei-minkään-merkkiset, meinaavat pudota jalasta, ja naru aukeaa. Mä tietenkin kompastun siihen, mutta mä olen onneksi jo päässyt pois niiden luota, mä olen niistä niin kaukana, että ne ovat varmasti jo luovuttaneet. Mä vääntäydyn istualleni maahan, tasaan hengitystäni samalla, kun vien sormet tunnustelemaan kasvoja. Mä en tunne kipua juurikaan, mä olen siihen niin tottunut, mutta poski turpoaa taas hälyttävästi. Pitäisi varmaan taas selitellä jotain. Alahuulta nuolaistessa mä tunnen sen kirvelevän, kosken varovasti sormen päillä. Verta tulee ja hälyttävän paljon. Voi helvetti. Se selittää sitten veren maun suussa. Mä pyyhkäisen pitkähihaisen, liian ison paitani hihaan suutani ja nousen ylös. Välittämättä ihmisten kummeksuvista tai ehkä huolestuneista katseista mä nostan kasvot kohti pimenevää taivasta, tuijottelen tähtiä, joita en näe, samalla kun tungen kädet taskuihin ja lähden kävelemään. Tuulee. Hiekkaa pöllyää, kasvoja kirvelee, kai on muitakin haavoja, mutta mä en tiedä, miten se edes on mahdollista. Tai ehkä siten, että ne kultaiset, mua vuotta nuoremmat pikkupojat hinkkasi mun naamaa asfalttiin.

Mua kyllästyttää, enkä mä lähdekään kotiin, vaan mä hyppään keskustassa bussiin numero neljä. Kuski katsoo mua, kun mä kaivan housujeni taskuja, ei mulla tietenkään ole rahaa, kun lompakko lähti kävelemään jonkun muun takataskussa. Mä katson sitä vetoavasti ja sanon, että mun pitäisi päästä kotiin, se tuhahtaa mutta käskee mun sitten mennä peremmälle. Mä hymyilen sille, mutta se vaihtuu nopeasti tuskaiseen irvistykseen, tuntuu kun joku tunkisi koukut poskien lihaksista läpi ja kiskoisi niitä poispäin. Se huokaa kuuluvasti, mä menen kipin kapin istumaan puoliväliin, mun pitää kuitenkin vaihtaa aika pian bussia, mä olen menossa Alki Beachille, ja se on kahden bussinvaihdon takana. Mä muistan kuulleeni joltain, että siellä on nättiä, ainakin illalla. Mä en ole käynyt siellä kuin ehkä viitisen kertaa, vaikka se on kohtalaisen lähellä.

Mä vaihdan bussia kahdesti, ensin kahdeksaantoista, ja sitten viiskuutoseen. Jälkimmäisessä mä saan istua melkein puoli tuntia, mä pidän jalkojani edessä olevan penkin selkänojalla. Mun ruhjottu olemukseni saa kuskit päästämään mut ilman rahaa sisälle, enkä mä oikeastaan jaksa miettiä, miten mä pääsisin kotiin. Äiti ei kuitenkaan ole kotona, eikä sillä edes ole autoa, että se voisi hakea mut. Mä hyräilen ajatuksissani NoFX:n randomia biisiä, eikä koko bussissa ole ketään, joka siitä voisi häiriintyä, mä olen täällä yksin kuskin lisäksi, vaikka kello on vasta puoli yhdeksän. Mä katson ajatuksissani ulos ikkunasta, sitten mä säpsähdän, kun tajuan, että mun pitäisi jäädä pois. Mä ponnahdan pystyyn, meinaan taas kompastua nauhoihini, ja painan stop-nappulaa. Bussi pysähtyy pysäkille, mä pakenen keskiovesta, heilautan kättä vielä mennessäni kuskille. Mä lähden hyppimään eteenpäin, työnnän peukalot vyölenkkeihin. Mä vilkuilen ympärilleni, täällä on ihan autiota, miten se voi olla mahdollista? Mä kuitenkin bongaan pian laiturin, yhtä aution kuin koko muukin paikka. Missä kaikki on? Miksi täällä ei ole ketään? Ei väliksi mulle, en mä halua nähdä ihmisiä, mutta kuitenkin, Alki Beach on aika tunnettu paikka. Kaikki täällä roikkuu. Mä pudistan päätäni, menen rumalle, puiselle laiturille, se nousee ja laskee mun askelten tahtiin. Sen kaide ei näytä olevan kovin hyvässä kunnossa, mä kiipeän sille seisomaan hetken mielijohteesta ja katson kauemmas. Vesi on tyyni, vaikka vielä äsken keskustassa tuuli.

Mä en ajattele mitään, hyppään vain. Hetken, ihan pienen hetken, mä tunnen lentäväni, sitten mä iskeydyn veteen, vedän vettä henkeen vahingossa. Mä käväisen nopeasti pohjassa, joka on syvemmällä kuin näyttää, ja tulen sitten yskien ja kakoen pintaan. Mä poljen vettä jaloillani, mä kiroan kun huomaan kenkäni tipahtavan jalasta.

"Mitä sä kiroilet siinä?"

"Vittuako sulle kuuluu!" Vasta nyt mä huomaan laiturin toisella reunalla, jalat ristissä istuvan pojan, joka katsoo mua rauhassa. Mä tuijotan sitä märkien hiuksieni lomasta, mulkoilen niin tappavasti, että sen pitäisi vähintään kaatua kuolleena maahan, tai jos hyvä tuuri kävisi, räjähtää suureksi tomupilveksi. Se ei kuitenkaan tee kumpaakaan, tuijottaa tyynesti takaisin.

"Mitä sä kiroilet?"

"Mun kenkä putos."

"Oliko fiksua hypätä sinne vaatteet päällä?"

"Totta kai se oli ihan vitun fiksua", mä sanon ja mietin kuumeisesti, jaksaisinko sukeltaa kenkäni. Mä vedän keuhkot täyteen ilmaa, painun pinnan alle, mutta mä en löydä edes pohjaa ennen kuin nousen jo pintaan. Se toinen poika on tullut munpuoleiselle reunalle laituria, se on kyykyssä ja katsoo mua. Sen kasvot ovat pyöreät, sen tummanruskeat silmät katselevat mua huvittuneena.

"Tarviitko sä apua sen kenkäs kanssa?"

"Vitut mä mitään apua tarviin", mä sanon ja sukellan taas. Tällä kertaa mä jopa löydän pohjan, mutta kenkää mä en saa käsiini, kun happi jo loppuu. Mä pulpahdan taas pinnalle, se jätkä tuijottaa mua edelleen.

"Vittuuks kyyläät."

"Anna mun hei auttaa sua."

"No vittu mä en tarvii mihinkään toista kenkää." Varsinkaan kun toinenkin on menossa samaa tietä, mutta viime hetkellä mä saan koukistettua varpaat niin, että toinenkin ei valahda pohjaan. Mä nostan jalkaani, otan kengän käteeni ja heitän laiturille. Se katsoo hetken vettä valuvaa likaista ja epämääräisen väristä tennaria, sitten se pudistaa päätään ja nousee seisomaan. Se potkaisee kengät jalastaan, ja ennen kuin mä ehdin sanoa mitään, se on jo sukeltanut, vaatteet yhtä lailla päällä kuin mulla. Hetken päästä se nousee pintaan ja nostaa näkyville mitäpä muutakaan kuin mun toisen kengän. Mä tuhahdan kiitoksen kaltaisen sille ja otan kenkäni. Vaatteet päällä vedessä oleminen ei tunnu enää niin ihanan oudolta kuin aikaisemmin, kun se toinenkin on tullut mukaan, joten mä ponnistan käsilläni laiturin reunasta ja kiipeän sille. Se jää polkemaan vettä, edelleen mua tuijottaen, eikä sen ilme ole enää niin ystävällisen kiinnostunut kuin aiemmin. Se katsoo mua kulmat rypyssä, pudistaa päätään ja kääntää mulle selkänsä ja lähtee kroolaamaan kauemmas. Sen kädet kulkevat tasaisesti, kauhovat voimakkaasti, ja valkoinen ylisuuri t-paita liputtaa sen ympärillä. Jossain vaiheessa se kääntyy takaisinpäin, jatkaa tasaisilla vedoillaan nopeasti tännepäin, kun se on taas siinä mun edessä. Mä kiedon käteni ympärilleni, vitun kylmä kun on märissä vaatteissa viilenevässä kesäillassa jollain vitun laiturilla. Onko tää taas niin kivaa.

"Sun kannattaa ottaa paita pois." Mä katson järkyttyneenä sitä poikaa, joka katsoo mua alhaalta.

"Mitä vittua?"

"Sulla on kylmä", se huomauttaa viisaasti, "ja sun kannattaa ottaa paita pois, kun se vesi haihtuu niin sulla on kylmä."

"Jaa." Mä katselen sitä epäileväisenä, mutta nousen seisaalleni ja kiskon kuitenkin paitani pois. Se jätkä katsoo mua alaviistosta, se ei ehdi pyyhkiä ilmettään kasvoiltaan ennen kuin mä näen sen ilmeen. Mä kavahdan kauemmaksi, ihan reunalle, haen käsilläni tasapainoa hetken, ja sitten mä puoliksi karjahdan sille:

"Ootsä joku hintti vai?"

"En mä ole mikään hintti", se kieltää, se on piilossa laiturin reunan takana, mutta mä voin arvata, että se pudistaa päätään.

"Miks sä sitten vittu kyyläät mua?"

"Mä sua mitään kyylään", se sanoo, ja sen ääneen kirjoutuu jo vitutus. "On sulla vähän suuret luulot itsestäs." Se kiipeää vedestä laiturille, mä istun taas laudoille ja mulkoilen sitä. Se pudistelee päätään mulle.

"Mä mitään itsestäni luulen."

"Niin niin", se tuhahtaa. Mulla on edelleen vähän vitun kylmä, mun farkut on aivan läpimärät, mutta niitä mä en todellakaan aio riisua, syystä, jonka mä taidan pitää visusti itselläni. Mä alan kävellä ympäri leveää puulaituria, mun ajatukset harhautuvat jonnekin liian kauas, sen mä huomaan liian myöhään eli silloin, kun olen astunut jo laiturilta alas. Eikö mulla ole yhtään ymmärrystä? Vittu, olenko mä näin tollo?

"Ootko sä vähän taitava taas."

"Totta kai mä olen taitava", mä sylkäisen veden ja levän sekaista mönjää suustani puhuessani. Tuntuu erittäin, erittäin jännältä molskahtaa mereen ja saada suu täyteen merilevää. Viiittu, erittäin pitkäksi venytetty i.

"Eikö sulla ole yhtään kylmä?"

"Totta kai mulla on kylmä!" mä tiuskaisen. Sen jätkän koko olemus ärsyttää mua, se kohauttaa olkiaan ja katsoo jonnekin kauemmas. Mä käännyn kellumaan selälleni ja katsomaan taivasta, joka on niin tumma kuin se tähän vuodenaikaan voi ollakaan. Se poika tärisee kylmästä, ja kun merivesi alkaa olla liian kylmää mulle, mun on pakko taas kavuta pois. Mä kerään paitani ja kenkäni laiturilta ja lähden sukkasillani tömistelemään kohti bussipysäkkiä. Mä pummin taas matkan, ja jos mä en pääsisi bussilla, mä käpertyisin tarpeen tullen kuolemaan pysäkin penkille. Mun hampaat kalisevat, kun mä astelen kohti sotkettua lasikopperoa. Vittu, mulla on kylmä. Mä pääsen istumaan penkille, kun se toinen poika tulee taas. Se istuu mun viereen.

"Etkö sä aio luovuttaa koskaan?"

"En?"

"Mahtavaa", mä huokaan, enkä lisää ääneen, mitä ajattelen. Miksi se ei voi vain jättää mua rauhaan? Mä haluaisin vain olla yksin, päästä kotiin nukkumaan ja näin, mutta yksi tunkee koko ajan perässä ja selittää jotain. Mun hampaat kalisevat, samoin sen. Mulla on vain vitun kylmä, mä puristan paitaa käsissäni. Mä tärisen.

Mun silmät laajenevat, kun mä tunnen käden, joka hiipii pitkin mun paljasta selkää ja kiertyy mun ympäri. Mä kavahdan kauemmas siitä toisesta jätkästä ja sihisen, että se on sittenkin joku homppeli.

"En mä ole homo, mä sanoin jo. Sulla on vähän vitun kylmä."

"Mitä väliä?"

"Mullakin on. Tiedätkö, että jos ihmisellä on hypotermia, se tungetaan makuupussiin toisen ihmisen kanssa, että se lämpiää." Mulla on sen pointti vähän hukassa.

"Niin…?"

"Tajuatko, ihminen lämmittää toista?"

"Nii?"

"Eikö meillä olisi molemmilla mukavampaa jos me oltaisiin lämpimiä? Silleen, sä lämmität mua ja mä sua?" Mä mietin sen ajatusten kulkua. Se on ilman muuta niin, mutta… silti, ajatus musta kaulailemassa jonkun uppo-oudon jätkän kanssa on jotakuinkin vastenmielinen. Mä mietin, tekisinkö niin kuin mä haluan, eli käskisinkö sen painua vittuun, vai tekisinkö niin kuin olisi fiksua, eli menisin lämmittelemään sen kylkeen? Kalisevat hampaat tekevät päätöksen mun puolestani, mä menen ensin ihan sen kylkeen kiinni, sitten mä kiipeän sen syliin istumaan hajareisin. Mä painaudun ihan kiinni sen vartaloon, sen paita litisee inhottavasti.

"Ota paitas pois." Se näyttää huomaavan saman kuin mä, mä nojaudun taaksepäin että se saa läpimärän kangaskappaleen päältään. Sitten mä painaudun taas ihan kiinni siihen, pääni sen kaulalle. Mua hirvittää, me näytetään homoilta, mutta mä en voi sille mitään. Hitto, mä olen ihan umpijäässä. Sen kuuma hengitys kutittaa mun kaulaa, sitten se kiertää kätensä mun ympärille. Mun hampaat kalisevat edelleen, sen iho on kylmä kuin kuollut kala.

"Ei ollut kauhean hyvä idea tää", mä huomautan.

"Ai kuinni?"

"Sun iho on ihan kylmä."

"Eiköhän se siitä lämpene." Se painaa nenänsä mun kaulaan intiimimmin kuin tarvis, mä en voi sille mitään, että mä haluan kirkua sille että lopettaa. Mä kuitenkin vain jännityn sen sylissä, en sano mitään.

Se mumisee jotain epämääräistä mun kaulaani, ja kun mä pyydän sitä toistamaan, se sanoo että ei se sanonut mitään, mitä mun pitäisi tietää. Mä painaudun taas lähemmäs sitä, sen sanat saavat kylmät väreet juoksemaan pitkin mun selkää.

"Hei, sä et varmaan halua tietää tätä, mutta toi bussi meni tosta just."

"Saatana!" mä huudan ja vetäydyn siitä kauemmas, mun kasvoilta paistaa vitutus kilometrin päähän. "Et sitten viittiny sanoa!"

"No sori, en mä huomannut." Mä tuhahdan ja yritän nousta mahdollisimman nopeasti sen sylistä, musta alkaa tuntua epäilyttävästi että se on oikeasti hintti, vaikka väittääkin muuta, mieti nyt, lähentelee mua, vaikka on itekin poika, sitten ei kerro että bussi menee mun selän takaa? Mun pääni on nopeasti aivan varma, että se on hintti. Mä olisin päässyt sen sylistä ihan helposti pois, jos sen kädet eivät olisi olleet mun ympärilläni. Mä kiroan suureen ääneen, kun mä kaadun selälleni asfaltille, kivet painuvat inhottavasti mun selkään, ja se toinen kaatuu mun päälle. Mä kiroilen runsaasti maatessani sen alla maassa, mutta mä huomaan lämpeneväni samalla, vaikka toisaalla asfaltti säteilee kylmyyttä mun selkään. Mä olen jumissa sen jätkän alla, mutta ihan sama, mulla on viimeinkin edes vähän lämpimämpi.

"Älä sä siinä lähde mihinkään!" mä karjaisen kun se yrittää nousta. "Pysy siinä."

"Miks?"

"Mulla on lämmin. Älä karkaa mihinkään siitä." Se tuhahtaa, mutta mä luen sen silmistä alistumisen, ja sitten se painaa taas kasvonsa mun kaulalle. Mä olen tyytyväinen siihen, että se on siinä, mutta kun mä tunnen sen hipaisevan huulillaan mun solisluuta, mä karjaisen, mitä vittua se edes kuvittelee tekevänsä.

"Miten niin?"

"Vittu yks…" mä aloitan, mutta en jatka, vaan jätän lauseen merkitsevästi kesken.

"Ootko sä vähän vainoharhainen?" se kysyy selvästi ärsyyntyneenä. "Mä en halua sua, piste!"

"Mitä sä sitten teet mun kaulalla?"

"Lepuutan päätäni." Mä tyydyn siihen selitykseen ja mutisen anteeksipyyntöni turhasta skitsoamisesta. Se sanoo, että ei mitään, ja kierähtää sitten pois mun päältä ja nousee istumaan. Se sanoo, että ei jaksa enää maata mun päällä, koska pelkää liiskaavansa mut, joten se päätti että mä saan tulla sen syliin istumaan, jos haluan vielä lämmitellä, ja mähän haluan, mä olen ihan umpijäässä heti, kun se ei enää ole lämmittämässä mua. Se kiipeää penkille, mä istun sen syliin, tällä kertaa niin, että mun paljas selkä on vasten sen yhtä lailla paljasta rintaa. Mä nojaan päätäni sen olkapäälle.

Sitten mä saan syyn huutaa sille, tällä kertaa ihan aiheellisen, ilman mitään mielikuvituksen käyttöä, se nimittäin suuteli mua poskelle. Hyi vittu. Mä ponnahdan taas seisaalleni, ja nyt se antaa mun nousta, ja mä karjun sille jotain vitun homoista. Se virnistelee tyytyväisenä, ja kun mä kyllästyn huutamaan, mun ääni alkaa olla aika off, mä kysyn vielä, mitä se virnuilee.

"Sain sut lämpimäksi."

"Mitä vittua?"

"Sulla oli kylmä äsken, mä tiedän sen. Lämpenit." Mulla on vieläkin taka-ajatuksia, mutta kyllästyn sitten, kun totean, että se on ihan oikeassa. Mä lämpenin kummasti huutaessani sille. Mä istun kolmannen kerran tänään sen syliin, taas hajareisin, otan sen posket käsieni väliin. Jos se äskeinen pusu sai mut näin lämpimäksi, niin lämpenisikö se, jos mä suutelisin sitä? En mä kuitenkaan ihan sydämetön ole, en mä halua sitä jäädyttää. Mä painan huuleni sen huulille, panen peliin kaikki olemattomat taitoni.

"Hullu jätkä", se toteaa, kun mä nojaudun vähän kauemmas.

"Lämpenitkö?"

"Vähän."

"Et riittävästi?"

"Niinkin voi sanoa."

"Okei." Mä kierrän käteni sen ympärille, suutelen sitä taas, tällä kertaa en pelkästään sen huulia, vaan sen poskia, nenänpieltä, jota koristaa pieni nenäkoru, silmäluomia. Sitten mä painelen pieniä pusuja sen poskelle, piirrän niillä linjan sen kaulalle, siirryn sen kaulan kimppuun. Se on vähän enemmän kuin mielissään tästä asioiden saamasta käänteesta, mä tunnen sen kovettuvan.

"Sä tykkäät tästä", mä supisen sen kaulaa vasten. "Tykkäätkö?"

"Tykkään." Sen ääni ei ole kauhean kuuluva, ja se kuulostaa lähinnä henkäykseltä. Mä en ole tyytyväinen saamaani vastaukseen.

"Mä en kuule, mitä sä sanot", mä sanon ja piirrän sormenpäillä reitin sen selältä kylkien kautta sen etumukselle, puristan sitä farkkujen läpi.

"Tykkäänh." Nyt sen ääni on kovempi. Mä näykkäisen sen kaulaa, hieraisen sitä farkkujen päältä, ja se lyö päänsä lasiseen seinään. Sen hengitys tihenee ja tihenee, ja se ääni saa munkin kalun heräilemään. Aah, se ei tajua että se kuulostaa hyvältä.

Se on hetkessä tilanteen herra, kun se päättää siirtää sormensa mun napille ja avata sen. Se työntää kätensä mun farkkujen sisään, ja mä vedän päätäni taaksepäin juuri sopivasti nähdäkseni, miten sen silmät laajenevat ja sitten se naurahtaa käheästi.

"Yhdellä ei oo alkkareita!"

"Mitä väliä." Mä painan huulet sen huulille taas vaimentaakseni mahdolliset vastaväitteet, jotka hukkuvat nopeasti myöntyvään mutinaan, kun mä työnnän käteni sen housujen ja boksereiden sisään. Mä sivelen sormillani sen jäykistynyttä elintä, nautin katsellessani sen mulle nimettömän pojan kasvojen ilmeiden vaihtelua, ja kun se lyö taas lasiseen seinään päänsä, mä kierrän käteni sen ympärille ja vedän sitä käteen. Se hetken vain nojaa seinään, sitten se muistaa toisen kätensä olevan edelleen mun farkkujen sisällä, alkaa liikuttaa sitä, runkkaa mua, ja mä huomaan, että se on huomattavasti taidottomampi kuin mä, mutta mä en oikein tiedä, onko se hyvä asia. Se kuitenkin tuntuu hyvältä, vaikka mä ajattelenkin kauhulla housuihin laukeamista. Se ei ole niitä kaikkein mukavimpia kokemuksia, ei todellakaan, mutta kun se vahvistaa otetaan ja kiihdyttää tahtiaan, mä en jaksa enää välittää. Mä saatan sen nopeasti loppuun, se laukeaa mun käsiin, ja mä en voi itselleni mitään, että mun korvissa sen huokaukset ja tyytyväiset äännähdykset kuulostavat vain niin helvetin hyvältä. Mä tulen housuihini, kallistun eteenpäin nojaamaan siihen, painan kasvoni sen olkapäähän. Sen ja mun rinnat kohoilevat tasaisesti samaan epätasaiseen tahtiin. Mä nostan naamani vielä kerran sen olkapäästä, suutelen sitä huulille, sitten mä painun taas nojaamaan sen olkapäähän, ja siihen mä nukahdan. Se tuoksuu merivedeltä.